etusivu esittely riemunkirjavat kasvatus toiminta yhteydenotto
Riemunkirjava
virtuaalitalli

Talliesittely

Riemunkirjava on löytänyt kodikseen viihtyisän vanhan maatilan rippeet Suomen Lapista, tarkemmin ottaen Pellosta. Tuo pieni kylä aivan Ruotsin rajalla oli jäänyt nuoruudestani mieleen, enkä kiellä ettenkö olisi leikitellyt ajatuksella että asuisin siellä joskus. Tai ylipäätään jossain päin Lappia, joka oli jättänyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Joskin myönnettäkööt, että olin tuolloin nähnyt itseni lappalaiskoirien ympäröimänä kaitsemassa suurta porotokkaa, enkä suinkaan opettellemassa kouluratsastuksen erilaisia kuvioita, mutta hei - näin se elämä vaan sattuu viemään.

Pahoittelen, että paikan päälle kyyti on hieman töyssyisää. Viimeinen asfalttitie loppuu liki kymmenen kilometriä ennen tallille pääsyä, joten paikalle pääsee muhkuraista hiekkatietä. Hiekkatietä ympäröi harvahko mäntymetsä, jonkin aikaa saa kestää mutkittelevaa hiekkatietä, kunnes puiden joukosta alkaa pilkistää pirteän keltainen rakennus, jossa asustaa - arvaattekin jo varmaan - lauma kaviollisia. Oikealla puolella taas näkee laitumen aidat, hyvällä tuurilla ehkä hevosen jos toisenkin - vaikka niitä nyt pääseekin kohta näkemään enemmän kuin tarpeeksi. Pian tästä näkyy edessä perinteiseen maalaistyyliin tummanpunaiseksi maalattu päärakennus, jonka edessä on hevosvaunujen ja maasturin välissä tilaa jättää auto.

Kun nousee autosta, huomaa myös parkkipaikan viereen kyhätyn tarhan takaa kohoavan tällä kertaa metsänvihrein sävyin maalatun tallirakennuksen ja punasävyisen maneesin - ai miten niin on sattumaa että tallimme nimi on juurikin Riemunkirjava? Kivenheiton päässä suoraan parkkipaikalta eteenpäin katsoessa lipuu hiljakseen, tai välillä hieman rauhattomammin, Tornionjoki.

Keltainen tallirakennus on meidän pienempi talli, josta löytyy vaivaiset 16 kaikilla perusmukavuuksilla varustettua turvepohjaista karsinaa. Kookkaat karsinat toimivat myös tarvittaessa varsomiskarsinoina, joita meiltä ei erikseen löydy. Sisäpuolelta hyvin samanlaiseksi rakennettu vihreä tallirakennus on aiempaa huomattavasti kookkaampi, ja sieltä löytyykin peräti 32 karsinaa. Molempien tallien yhteydestä löytyy pienet varustehuoneet, pesukarsina kuivaushuoneen kera ja rehuvarastot.

Aidattuja tarhoja meiltä löytyy kaiken kaikkiaan seitsemän eri kokoista ja muotoista aluetta, jotka on ripoteltu pitkin rakennusten ympäristöä ja muutama lähemmäs joenrantaa. Näissä tarhoissa hevosemme viettävätkin aikaa keskenään tai kolmistaan, aivan niiden omien kemioiden ja kyvyn tulla keskenään toimeen perusteella. Laitumilla kaviollisemme viettävät aikaa pääasiassa vain lyhyen muutaman kuukauden kesäkauden. Aiemmin mainittu laidun on kahteen osaan jaettu ja varattu lähinnä tammoille. Orilaitumen löytää lännestä päin, tarhojen ja maneesin takaa.

Maneesi ei ole se näyttävin ja nykyaikaisin rakennus, mutta asiansa ajava ja toimiva paikka kuitenkin. Ulkopuolelta löytyy varastorakennuksen, joka on sullottu täyteen pääasiassa estekalustoa - ja löytyy sieltä tietenkin muutama agilityeste tallimme nelitassuisia viihdyttämään.

Onko pää jo pyörällä? Kenties olisi aika suunnata kohti päärakennusta ja istahtaa pullakahveille rapsuttamaan tallimme koiria, jotka elävät kaikessa arjessamme mukana. Parhaiten koiramme viihtyvät tallin päärakennuksen vierestä lähtevillä maastoreiteillä, joita metsän uumenissa risteilee niin, että hyvä jos itsekään kaikki reitit muistan ulkoa.


Riemunkirjava historia

Olisinkohan ollut viiden vanha, kun kävin äitini kanssa tallilla. "Haluan päästä ratsastamaan tolla!", huudahdan innostuneena viittoillen kokovalkoista kaunista ponitammaa kohden. Harmikseni haaveeni ei koskaan käynyt toteen, ja kosketukset hevosmaailmaan jäivät hyvin pintapuolisiksi raapaisuiksi.

Olin jo miltei ehtinyt hylätä ajatukset hevosista täysin, eikä niihin olisi aikakaan riittänyt - olihan minulla kädet täynnä toinen toistaan menevämpiä koiria aina bordercollieista hollanninpaimenkoirien kautta terriereihin. Kuitenkin eräänä iltana juttelin ystävieni kanssa, joista eräs oli kovinkin vannoutunut hevosharrastaja, eikä aikaakaan kun jutustelu kääntyi näihin itselleni mystisiksi jääneiden kaviollisten pariin. Siinä heitimme huulta suuntaan jos toiseen, kunnes totesin, että itsellä jossain syvällä kytee pieni kiinnostus hevosiin - kiinnostus oppia lisää.

Seuraavana päivänä huomasin suuntaavani kohti ystäväni tallia, tarkoituksena päästä ihan toden totta tutustumaan hevosiin. Jännitys nipisteli vatsanpohjassa ja pyörittelin päässäni kaikkia ajatuksia siitä, mitä voisi sattua - osaisinko itse edes suhtautua tai käyttäytyä oikein? Koiriin tottuneeseen käteen olisi valtava saaliseläin varsin suuri ero.

Voimakas hevosentuoksu upposi sieraimiini astuessani talliin ja hevosen lämmin hörähdys korvaa vasten sai ihon nousemaan kananlihalle. En kuitenkaan jännittänyt tai pelännyt, tilanne oli kiinnostava ja aloin löytämään taas sen viisivuotiaan innostuksen, jonka luulin kadottaneeni iäksi.

Aloin käymään tallilla aina aktiivisemmin, tutustuin hevosiin, niiden kanssa harrastamiseen ja kisaamiseen. Eräänä päivänä ystäväni yllättikin minut kertoessaan, että sievä vaaleanrautias puoliverinen tammavarsa etsii kotia - tai oikeammin sijoituskotia. Olin varsaan ennättänyt tutustua jo aiemmin ja voisi jopa sanoa minun jollain tapaa siihen kiintyneen. Täten ei kauaa kestänyt kestänyt miettiä, ennen kuin kuulin itseni sanovan "joo, siis tottakai!".

Ja loppu on historiaa. Kuten monesti on sanottu, nälkä kasvaa syödessä. Harrastus alkaa paisua yhden hevosen kanssa puuhastelusta, yhtäkkiä niitä on kaksi - sitten lopulta huomaat, ettei elämääsi muuta mahdukaan kuin kaviollisia ja niiden hoitoa, treenaamista ja kisaamista.

Olisinko silloin aikoinaan uskonut mihin tämä kaikki johtaa? Väitän vahvasti, että en. Olisinko miettinyt kahteen kertaan, ennen kuin lähdin tähän mukaan? Vielä vahvemmin, että en. Koirat ovat pysyneet vahvasti mukana hevosharrastuksen rinnalla, liian monesti tuntuukin, että vuorokaudessa on moninverroin liian vähän tunteja. Onneksi tallin pyörittämisessä auttavat ihanat hevoshoitajat ja ratsastajat.



www.000webhost.com